Ensi lauantaina on pitkästä aikaa edessä kisat. Olemme viimeksi kisanneet Kertun kanssa syyskuussa. Siitä lähtien olemme odotelleet juoksuja ja nyt ne ovat vihdoin onnellisesti ohi. Neon ollessa juoksuevakossa, meidän oli tarkoitus käydä Kertun kanssa juoksulenkeillä kunnon kohottamiseksi, mutta minuun iski sitkeä syysflunssa, joka helpotti vasta kahden viikon jälkeen. Olemme päässeet siis kohentamaan kuntoa vasta parin viikon ajan. Tänään vihdoin sain itseäni niskasta kiinni ja otin pelkästään Kertun hihnan nokkaan ja kävin pienellä hölkkälenkillä. Kerttu on raivostuttavan laiska tapaus sille päälle sattuessaan, mutta en antanut periksi vaan raahasin pikkukoiraa perässäni, kunnes se vihdoin loppu lenkistä pääsi jopa minusta ohi!!

Itse olen käynyt parin viikon ajan spinningissä ja aijon ottaa tästä itselleni pysyvän harrastuksen, jos vaan polvi kestää moista kyytiä. Viime lauantaina treeneissä sitä tajusi, miten oma kunto on päässyt rapistumaan ihan totaalisesti kuukauden tauolla. Kerttukin vaikutti jotenkin löysältä, mutta sitäkin innokkaammalta. Rimoja ei onneksi tullut kovin montaa alas, joten olen toiveikas kisojen suhteen.

Koska meillä on Kertun kanssa kasassa jo kolme SM-nollaa, otamme tavoitteeksi loppujen nollien keräämisen ja näin aloitamme mission SM-kisat 2009.