Perjantaina startattiin Mirvan, Marin, Outin, Lauran ja Jutan kanssa kohti Kemiä kahdeksan koiran voimin. Matkaan lähtö sinällään oli jo haaste tavaramäärän kanssa. Suksiboxit katolla sulottiin täyteen tavaraa ja sitten tapeltiin koirien boxien kanssa. Ennen tätä olin joutunut järjestelemään Neon viikonloppuhoidon täysin uusiksi, koska isäni keksikin lähteä Helsinkiin viikonloppuna, vaikka olimme vain pari päivää aiemmin sopineet, että Neo on siellä viikonlopun. Tästä seurasi mukava tunteenpurkaus ja perjantaina reissuun lähdettäessä olo olikin sitten oikein rento ja levollinen. Nauru

 

Illalla kymmenen aikoihin saavuimme lopulta majapaikkaan ja nopea laskutoimitus antoi sänkyjen lukumääräksi viisi.. Mitä helvetti, meitähän oli siis kuusi! Kellään ei sitten käynyt mielessä, että kämpässä on myös yläkerta... Nolostunut

 

Seitsemän tuntia ei niin levollista unta ja eikun kisapaikalla! Tilava, valoisa ja vihreä Junkohalli näytti heti ensisilmäyksellä ihanteelliselle kisapaikalle. Leiri pystyyn ja ratoja katselemaan. Kerttu rakastui heti keinonurmeen. Se ajeli itseään pitkin nurmea toinen lapa maassa uristen ja kieriskeli selällään antaumuksella. Hauskaa oli myös lämmittelylenkillä viskata täydestä vauhdista kyljelleen ja raahautua muutama metri hihnan jatkona. Kertun harmiksi emme hanki kotiin moista lattiamateriaalia.

Ensimmäinen rata oli vähän väkisin väännetty hässäkkä, johon oli mahdutettu ansapaikkoja ja keksimällä keksittyjä kikkailuja. Meidän osalta rata kosahti heti kolmannen esteen jälkeen. Videoanalyysiä ei ole vielä tehty, mutta Kerttu sujahtaa täysin vastoin ohjeita jalkojeni edestä itsemurhatyyliin lähimpään putkenpäähän. Vähän outoa neidiltä, mutta suotakoon sille hetki terrierinä.

Toinen rata lähti hyvin käyntiin kunnes A:lle tultiin kepeiltä hypyn saattelemana jyrkästi. Videolta näkyy, miten Kerttu lähtee heti hypyn jälkeen minun liikkeen perässä hyvin voimakkaasti mukaan ja ajautuu ohi A:sta. Olisi ehkä pitänyt pyöristää enemmän, mutta sitten olisi saattanut koitua taustalla häämöttävä putki kohtaloksi. Loppu hienosti maaliin asti.

Päivän viimeinen rata. Hyppyrata aivan täysin käsittämätöntä palloilua. Tulos taisi olla 10. Kerttu ei irronnut hypyille yhtään vaan tuli ennakoivissa valsseissa ohi hypyistä.

 

Iltasella kuuden maita takaisin majapaikkaan. Koko seurueemme taisi saada aikaan vain yhden nollan. Fiilis maassa vähän kaikilla. Hylkyjä ropisi ja typeriä virheitä. Vaan päätimme petrata seuraavan päivään ja unohtaa lauantain. Siiderit auki, suihkuvuorot jakoon ja kohti ravintolaa syömään. Suihkusta loppui lämmin vesi ja kello taisi olla kahdeksan, ennen kuin tämä seurue pääsi yhtään mihinkään. Ravintolassa menikin sitten ilta mukavasti viinistä ja hyvästä ruuasta nautiskellen. Yhdeltätoista oli poistuttava ja eikun taksia tilaamaan lähimpään baariin. Kas, meille sattui karaoketaksi. Onpahan nyt sekin koettu. Sattumalta laulelimme aika osuvaa biisiä:

Tiktak- Heilutaan

Tuuli repii, kun oltais me sivuja vaan,
Jotka joku pois heittänyt on selattuaan.

Eipä kaunista oltais me luettavaa,

Rivit sekaisin, ei paljon kerrottavaa.


Pidä kiinni, hei, mua,
Niin mä pitää voin sua.
Kyllä kaverilta pitää aina saada tukea.

 


Hei, me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta.
Ehkä väsyttää vähän, mutta nyt ei nukuta.
Hei, me heilutaan taas, mutta ei me kaaduta.
Ei me menneisyyttä kaduta tai sitä kelata.
Ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa,
Kellot takaperin käy, maailma on vinossa.

 

Liput lepattaa märkinä, ne juhlistaa kai
Tätä päivää, kun puoli maata mitalit sai.
Meistä sankareita ei saisi tekemälläkään.
Hyvä, että jalkakäytävällä edes pysytään.

 

Kello lähempänä yhtä ennen kuin porukka oli nukkumassa. Aamulla kello soi ennen seitsemää. Aamupalan kanssa oli sattunut kämmi ja se ei ollut valmiina puoli kahdeksan niin kuin olimme aikaisemmin sopineet. Saimme kuitenkin tarvittavan määrän evästä ja eikun autot täyteen kamaa ja kohti kisapaikkaa.

Ensimmäinen rata olikin sitten meidän osalta koko reissun paras, vaikka ei se kyllä hyvä ollut. Kahdessa kohtaa aivan tolkuttomat kaarrokset. Videolta katsottuna näkyy vain se kuinka minä käännyn kohti A:ta ja kerttu sinkoaa aivan päinvastaiseen suntaan. Sama tapahtuu A:n jälkeen ennen keppejä. Kas kummaa reissun ainut nolla ja sijoituskin vielä kolmas. Ilman noita mutkia olisi tullut ylivoimainen voitto, koska noilla mutkilla jäimme vain sekunnin voittajasta.

Toinen rata. Hirveä tsemppi päällä ja käskytys sen mukaista. Pari kertaa piti rääkäistä, mutta neiti kerrankin tuli mukana eikä sooloillut. Nättiä ja pienimutkaista rataa. Enää puomi ja kaksi hyppyä suorassa linjassa. Puomin kontaktilta liian nopea lähtö ja Kepa ajautui ohi toiseksi viimeisestä hypystä. Lähti hakemaan putkeen, mutta sain sen takaisin. Kielto oli kuitenkin jo hankittu... Ei ärsytä. Huuto

Viimeinen rata. Koirien vaihto. Tulostaso ei voisi ainakaan huonontua entisestään ja itse kullakin oli fiilis aika maassa. Päätettiin sitten vetää tyylillä viimeiset radat ja suoritimme lemmikkien vaihdoksen. Minulle sheltti Netta ja Lauralle Kerttu sekä Uni. Netan kanssa parit lämmittelyhypyt ja kontaktin luomista. Lenkki yhdessä, rataantutustumaan ja omaa vuoroa odottamaan.  Oli aika hassua astella ensimmäisen esteen taakse karvaisen puikkonokan kanssa, joka liimautui jalkaan kiinni ja jäi tuijottamaan. Kuonopanta pois, rintakarvoista kiinni ja PAIKKA. Hivuttautuminen lähtöasemiin. Siellä se tuijotti minua korvat hörössä silmät päässä palaen. Sitten mentiin. Kolme hyppyä ja nätti kääntö kepeille. Ei edes hakenut vääriä esteitä. Matka jatkui ja jossain vaiheessa rupesi itseäänkin hymyilyttämään, että hitto tämähän tuntuu tosi hyvälle radalle. Koira kulki juuri siinä, missä olin ajatellut ilman minkäänlaista epäröintiä. Enää kolme viimeistä estettä ja maalissa! Netta paineli suorinta tietä Lauran luokse, vaikka radalla ei ollut edes muistanut Lauran olemassaoloa. Kyllä jäi hyvä fiilis tuosta radasta! Cool

Kerttu karautti Lauran kanssa ennen keppejä putkeen, niin kuin olin arvellutkin. Niin olisi luultavasti käynyt myös minun kanssani. On se Kerttu vaan aikamoinen menijä, kun sitä pääsi katselemaan näin ulkopuolelta ensimmäistä kertaa kisoissa. En ihmettele, että ihmisiä huvittaa, kun Kerttu jää lähtöön. Ei siitä säälittävästä reppanasta voisi ikinä kuvitella, millä vauhdilla ja innolla se tulevan radan suorittaa.

Kertun ollessa radalla saimme kuulla medi-luokan tulokset. Ykkösenä Varpsin Hanna Jaakkonen ja Netta! Nauru Aika mukava lopetus Kemin reissulle.

Jäin miettimään Netan radan jälkeen  omaa ohjausta ja nyt on aika hieman vaihtaa omaa tyyliä. Kerttua koittaa saada pois vääriltä esteiltä, mutta Netan kanssa ohjasin sitä juuri niille oikeille esteille enkä miettinyt ansapaikkoja tai niitä vääriä esteitä. Minun täytyy myös rauhoittaa omaa ohjaamista, koska Kertussa on joku omituinen paimenkoirataipumus mutkissa. Se kääntyy aivan liian nopeasti ollakseen putkiaivoterrieri. Reaktionopeus sillä on aivan liian tarkka ja siksi olen useammin kuin kerran vetänyt sen pois esteeltä juuri hyppyvaiheessa. Puomia on myös harjoiteltava. Täytynee uhrata muutama kisarata tulevaisuudessa, jos puomi ei ala harjoittelulla toimia halutulla tavalla. Kisoissa Kerttu juoksee kontaktit läpi ilman pysähdystä. Se kyllä osuu kontaktille, mutta joku päivä tällä menolla se tuskin tulee niille aina osumaan.

Allekirjoittanut sammui autoon jo ennen Oulua paluumatkalla, mutta oli sitten virkeänä ajamaan loppumatkan. Kiitos paljon kaikille matkalla olleille! Vuoden päästä otetaan kyllä uusiksi! Silmänisku