Vuosi on vaihtunut ja tammikuukin jo puolessa välissä. Pitkä tauko kirjoittamisessa takana.. Josko uuden vuoden kunniaksi saisi tännekin kirjoiteltua vähän säännöllisemmin.

 

Oulun kisat marraskuun lopussa olivat onnistuneet niin matkan kuin kisojenkin osalta. Saimme Kertun kanssa heti ensimmäiseltä radalta 0-voiton! AVA-kello siis tikittää ja vuoden päästä on ehkä tiedossa bileet! Muutkin radat olivat ihan mukavia, mutta virheittä ei maaliin päästy. Omassa asenteessa on ehkä parantamisen varaa, kun nollan jälkeen sitä rupesi ajattelemaan, että nyt on tavoite saavutettu ja yksi nolla haalittu...

Ylihuomenna starttaamme Kertun kanssa kohti Kemiä. Siellä on edessä peräti kuusi rataa. Tavoitteena tuplanolla ja toivon todella, että minulla riittää kantti, enkä rupea lepsuilemaan. Tarkoitus on tehdä töitä kaikki kuusi rataa läpi. Kerttu varmasti kestää kaikki radat, mutta itsestäni en mene takuuseen. Kuntoa on kasvatettu pienillä hölkkälenkeillä ja tolppavälejä juoksemalla. Lajiharjoittelu maneesilla kerran viikkoon on sopinut Kertulle hyvin ja kontaktit ja kepit ovat olleet naksuttimen kanssa tehotreenissä. Vuoden alusta olemme treenanneet kaksi kertaa viikossa ja toinen kerta pienryhmässä on ollut mukavaa vaihtelua ja tuonut treeniin lisähaastetta. Kaiken pitäisi siis olla kohdillaan Kemiä varten.

 

Neosta puolestaan tuli isä. 17.1 aamulla syntyi Iisalmeen tyttö ja poika. Pentujen emä on Kertun täyssisko, joten innolla jään seuraamaan, minkälaisia menijöitä sieltä kehittyy.